Kuntoutus on aikaa itselle

 

Saimme haastateltavaksi Rokualla toista kertaa kuntoutuksessa olevan Jarin. Ensimmäisen kosketuksen Rokuaan Jari sai uniapneakurssilla.

Jo tuolloin myös molempien polvien nivelrikko mietitytti. Hyvät fiilikset uniapnea-kuntoutuksesta saivat hakemaan uudelleen Rokualle – tällä kertaa tuki- ja liikuntaelinkuntoutukseen.

Haastattelu järjestyi kesän kynnyksellä Jarin ollessa Rokualla harkinnanvaraisen moniammatillisen yksilökuntoutuksen ensimmäisellä jaksolla.

 

Mikä sai hakeutumaan kuntoutukseen?

”Ensimmäisellä kerralla työterveyslääkäri kertoi uniapnea-kuntoutuksesta. Työterveyslääkäri teki B-lausunnon Kelalle ja siitä tuli myönteinen päätös. Hyvät fiilikset uniapnea-kuntoutuksesta Rokualla saivat hakemaan uudelleen kuntoutukseen. Toisella kerralla kuntoutukseen pääsyyn vaikutti omatoiminen aktivoituminen asiassa.”

 


 

Miksi juuri Rokualle?

”Rokua näin toukokuussa – luonto täällä on niin poikkeuksellinen. Itse kävin eilen pari tuntia maastopyöräilemässä, takakontissa on oma pyörä mukana. Omaakin aikaa täällä on, niin voi tehdä tällaista – omiakin juttuja. Muistan kun kävin eka kerralla kävelemässä ja mietin, että täällä olisi mukava käydä pyöräilemässä. Sain kipinän käydä kokeilemassa maastoja.”

”Toinen merkittävä tekijä, mikä vaikutti oli, että eka kerralla tuli käytyä melkein joka ilta vesikävelemässä. Siitä sai sellaisen tietyn motiivin, kun on pitänyt keksiä vähän toisentyyppisiä tapoja liikkua, ettei tule iskuja. Siitä lähti käyntiin, että olen pyrkinyt käymään kerran viikossa vesikävelemässä. Rokualla oli motivoivaa, kun uimavalvoja antoi vinkkejä kävelyyn. Vaikutti siihen, miksi edelleen haluan olla täällä Rokualla.”

 


 

Millainen hakuprosessi oli?

”Laitoin Kelalle hakemuksen moniammatilliseen tuki- ja liikuntaelinkuntoutukseen. Kelan päätöksestä ei mennyt kuin viikko tai kaksi, kun Rokualta soitettiin ja olisin päässyt jo kuntoutukseen. En heti ennättänyt.”

 


 

Miten sinua palveltiin; ensikontakti kuntoutussihteerin kanssa?

”Henkilökunta, joiden kanssa olen asioinut on ollut palveluhenkistä ja miellyttävää. Heidän kanssa on ollut mukava jutella. Ei ainakaan mitään moittimista tai huomauttamista, kaikki on pelannut odotusten mukaisesti. En ole osannut odottaa yhtään sen enempää. Hyvin he huomioivat, että onhan siitä jo vuosi aikaa kun olin edellisen kerran. Tuntuu että ihmiset muistaa; että on jäänyt ihmisten mieleen.”

 


 

Miten ennakkopuhelu sujui?

”Hyvin sujui. Siinä tuli ne perusasiat, mitkä siinä hetkessä oli tarkoitus tulla esille. Tieto tarpeesta saada oma huone oli myös valmiina. Tekniset asiat, soitot ja infot ovat sujuneet tosi hyvin.”

 


 

Mitä odotat kuntoutukselta?

 ”Kuntoutuksessa otat itselle aikaa tähän. Keskityt kun ei ole ulkopuolisia häiriötekijöitä, mitä kotona arjessa on. Saat siihen asiantuntijan kaveriksi, joka antaa neuvoja nivelten hyvinvointiin. Omilla toimilla saat pitkitettyä sitä, ettei tarvitse mennä tekonivel-leikkaukseen. Motivoi pitämään toimintakuntoa yllä.”

”Siviilielämässä ei samalla tavalla saa sitä tietoa. Työfysioterapeutilla vähän pintapuolisesti ohjataan ja tulostetaan jumppaohjeita. Ohjeet ei kerro samalla tavalla kuin asiantuntija, joka on vieressä korjaamassa, miten teet liikkeitä. Täällä on ne henkilöt paikalla, joilta sitä apua saa. Silloin jätät arkiset asiat taakse ja keskityt itseesi asiantuntijan kanssa. Kotioloissa itsensä hoitaminen jää sivuseikaksi, varsinkaan kun ei itse tiedä eikä kukaan kerro kädestä pitäen. Täällä aamurentoutuksessa pienillä liikkeillä saa koko kehon käytyä läpi.”

”Uniapnea-kuntoutus tuli hyvään saumaan. Olisiko ollut pari kuukautta vasta CPAP-laite, se on iso muutos ja vaati enemmän motivointia. Vertaistuki ja porukassa asioista keskusteleminen on siinä tosi hyvä, vieläkin on WhatsApp-rinki. Kuten tälläkin jaksolla samalla tavalla keskustellaan porukan ja ryhmän kanssa. Ihmisten on huomattavasti helpompi kertoa asioita tällaisessa paikassa vieraille ihmisille. Täällä olet ehkä vieläkin avoimempi kuin kotioloissa. Kotioloissa menee helposti valittamiseksi, täällä se on tosiasioiden kertomista ja hyväksyttävämpää.”

 


 

Tulevaisuuden tavoitteet ja odotukset?

”Pyrkisin pidentämään jaksoa, ettei tarvitse mennä leikkaushoitoon eikä tarvitse tehdä näin radikaalia. Terveys edellä tässä asiassa – unihäiriöt ja nivelvaivat – miksi enää kiusaan itseäni työllä. Ei ollut vaihtoehtoa tehdä lyhyempää työtä ja tuli tehtyä tällainen ratkaisu.”

”Vielä ennen kuin tarvitsee mennä isompaan operaatioon, voit käydä maastopyöräilemässä, vesikävelemässä, Padelia pelaamassa. Voi vielä joissakin asteissa tehdä jotain.”

”Tuli varmaan päälle pelattua. Olin tosi aktiivinen. Pelasin salibandyä siihen asti kunnes polvet ei enää kestäneet ja oli pakko  lopettaa. Kävin neljä kertaa viikossa ja pelit päälle viikonloppuisin. Iso muutos kun loppui kertaheitolla kaikki. Nyt alkaa olla jo päässyt yli, kun on tullut uusia tilalle. Tietty kaipuu on vielä taustalla, olisi ollut kiva pelata vielä vähän pidempään.”

 


 

Tunnelmat ennen kuntoutusta?

”Jännittynyt fiilis, millainen paikka oikeasti on? Omalla autolla kun tulin, niin tuntui että mennään oikeasti korpeen. Kuntoutuksen kannalta aivan loistava paikka, kun ei ole mahdollista shoppailla, jne. Rentouttava ympäristö, vaikka maalla itsekin asun. Voisi olla pakollista olla luonnon keskellä omien ajatusten kanssa. Hermo lepää kun on luonnossa, vaikka ei olisi stressiä.”

”Jossain vaiheessa työpaineet olivat kovat, tuli unihäiriöt mukaan. Silloinkin olisin kaivannut tällaista irtiottoa. Saa oikeasti olla samalla vähän niin kuin lomalla ja asiantuntija apuna. Kotiolot pystyy jättämään helposti taakse.”

”Nyt toisella kerralla tuli katsottua aika paljon YouTubesta pyöräilyvideoita Rokualta. Varmaan kaikki Rokua-aiheiset videot, mitä löysin tuli katsottua ennakkoon. Rakennus oli jo tuttu, ympäristöön tututuminen jäi ensimmäisellä kerralla vajaaksi.”

 


 

Tunnelmat kuntoutuksen jälkeen?

”Jäi niin positiivinen kuva jo edellisestä kerrasta. Plussaa on, että ei ole liian kaukana ja tarvittaessa junalla pääsee.”

”Maasto, ympäristö, tilat, hyvät ruuat – perusasiat on kunnossa. Tuli tehtyä itselläkin asennemuokkausta. Voi olla ennakkoluuloja, kun on keskellä ei mitään ja kun ei ole huvituksia ympärillä. Jos osaa asennoitua, että ottaa kuntoutuksen ja oman hyödyn kannalta – tämä on parempi.”