“Hyrrä on pantu pyörimään” – Riitan kuntoutusmatka Rokualla

 

Kun Riitta saapui ensimmäiselle harkinnanvaraisen moniammatillisen yksilökuntoutuksen jaksolle Rokualle, hän ei oikein tiennyt mitä odottaa. Työterveyslääkärin suosituksesta haettu kuntoutus tuntui alkuun vieraalta ajatukselta.

– Ajattelin aina, että kuntoutus kuuluu veteraaneille – en osannut ajatella, että tällainen olisi mahdollista myös meille työikäisille, Riitta kertoo hymyillen.

Juuri 60 vuotta täyttänyt sairaanhoitaja oli elänyt pitkään tuki- ja liikuntaelinvaivojen kanssa. Eläkkeeseen oli vielä vuosia aikaa, ja Riitta halusi pitää huolta siitä, että jaksaisi sekä työssä että arjessa muutenkin hyvin.

 

Tutusta luonnosta turvallinen paikka pysähtyä

Rokua ei ollut Riitalle täysin uusi paikka. Lapsuudesta olivat jääneet mieleen marjaretket, hiihtoladut ja pilkkiretket. Nyt tutusta luonnosta tuli paikka pysähtyä hetkeksi oman hyvinvoinnin äärelle.

– Luonto veti puoleensa. Rokua oli riittävän kaukana arjesta, mutta kuitenkin helposti saavutettavissa omalla autolla.

Riittaa puhutteli erityisesti lämmin tunnelma ja henkilökunnan tapa tehdä asioita asiakkaan parhaaksi. Siitä tuli tunne aidosta välittämisestä. Ensivaikutelma jäi lämpimänä mieleen jo ennen saapumista.

– Kuntoutussihteeri soitti minulle henkilökohtaisesti. Siitä tuli heti sellainen olo, että minut kohdataan ihmisenä.

 

Pienestä ryhmästä suuri tuki

Kuntoutus toteutui kolmessa jaksossa syksyn, talven ja kevään aikana. Ensimmäinen kohtaaminen oman ryhmän kanssa oli tärkeä.

– Heti tiesin, että tästä ryhmästä tulee kantava voima.

Riitta kiittelee erityisesti moniammatillista työryhmää.

– Jokainen katsoi minua vähän eri näkökulmasta. Toinen kannusti lempeästi, toinen haastoi enemmän, ja juuri siitä syntyi toimiva kokonaisuus.

Myös jatkuvuus oli tärkeää.

– Ohjaajat olivat perehtyneet meihin etukäteen. Oli luettu aiemmat kirjaukset ja tiedettiin missä mennään. Jokaisella jaksolla ei tarvinnut aloittaa alusta.

Luonto, liikunta ja yhdessäolo toivat voimaa

Kuntoutusjaksojen aikana arki rakentui pienistä, mutta merkityksellisistä hetkistä. Päivittäinen uinti, höyrysauna, hyvä ruoka ja helposti saavutettavat luontoreitit tukivat kuntoutumista. Ryhmästä löytyi jokaiselle oma tapa liikkua: joku käveli, toinen pyöräili, kolmas ui. Yhteistä oli tunne siitä, että liikkuminen oli helppoa ja turvallista.

– Luonto rohkaisi lähtemään ulos myös omatoimisesti. Oli tärkeää, että metsään pystyi lähtemään turvallisesti yksin.

Ruokahetkistä muodostui ryhmälle yhteisiä pysähtymisen paikkoja.

– Ruoka oli aivan taivaallista! Myös karaoke kahtena iltana viikossa oli mukava lisä laulajalle.

 

Tulokset näkyvät arjessa

Kuntoutukselle asetettiin kaksi selkeää tavoitetta, ja molemmat saavutettiin. Kuntotestit ja elämänlaatumittarit osoittivat konkreettista kehitystä. Erityisen mieleenpainuva oli hetki, jolloin Riitta huomasi nousseensa seuraavaan kuntoluokkaan.

– Toteutuneet ja numeeriset tulokset kannustivat jatkamaan.

Kuntoutuksen myötä Riitta löysi uusia pysyviä rutiineja ja arkeen vakiintui uusia toimintatapoja. Riitta alkoi merkitä liikuntahetket kalenteriin heti työvuorojen varmistuttua.

– Kuntosalilla käyminen ja uinti ovat pysyneet mukana vuorotyöstä huolimatta.

 

“On ihana huomata, että voin paremmin”

Riitan mukaan suurin muutos näkyy kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa.

– Työssä jaksaa paremmin, kun fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen vointi ovat kaikki parantuneet.

Kuntoutusprosessia hän kuvaa osuvalla vertauksella:

– Ensimmäisellä jaksolla kylvettiin siemen, toisella sitä kasteltiin ja kolmannella se alkoi versoa. Muutos ei syntynyt hetkessä, vaan vähitellen. Hyrrä on pantu pyörimään.

Nykyään Riitta puhuu kuntoutuksesta avoimesti myös työpaikallaan.

– Minusta on tullut suorastaan kuntoutuksen lähettiläs. Haluan kertoa muillekin, kuinka paljon oikea-aikainen kuntoutus voi auttaa. Kun itse voi paremmin, sitä haluaa jakaa hyvää myös muille.

 

Kuntoutus tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä oman hyvinvoinnin äärelle, saada asiantuntijoiden tukea ja löytää keinoja arjen muutoksiin. Moniammatillisen yksilökuntoutuksen tavoitteena on parantaa tai ylläpitää arjen, työn ja opiskelun sujumista sairaudesta huolimatta.

Lue lisää harkinnanvaraisesta moniammatillisesta yksilökuntoutuksesta Rokualla.