Psykofyysinen lähestymistapa fysioterapiassa

 

Tomi on yli 25 vuoden kokemuksella työskentelevä fysioterapeutti, jolla on vahva tausta tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutuksessa sekä erityisosaamista psykofyysisestä fysioterapiasta. Hän on ollut myös mukana kehittämässä Rokuan mielenterveyskursseja alusta alkaen.

 

Kuka olet ja mitä teet?

”Olen Tomi ja olen toiminut fysioterapeuttina yli 25 vuotta. Ensimmäiset reilut 20 vuotta tein yksityisenä ammatinharjoittajana töitä tuki- ja liikuntaelinhaasteisten kanssa.”

 


 

Miksi psykofyysinen fysioterapia?

”Vuonna 2023 kävin lisäkoulutuksen psykofyysiseen fysioterapiaan, koska lihasten, kalvojen ja nivelten hallitseminen jätti kuitenkin aukon ihmisten kuntouttamiseen. Koulutuksessa minulle avautui uusi näkökulma ihmisen kokonaisuuteen ja ennen kaikkea autonomisen hermostomme toimintaan.”

 


 

Mitä tarkoitat, kun puhut ihmisestä kokonaisuutena?

”Jokainen psykofyysinen fysioterapeutti toimii omilla vahvuusalueillaan. Itse pidän ajatuksesta, että ihminen on psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kokonaisuus (tämän ujutin jo viime vuosituhannella opiskellessani kaikkiin palautettuihin tehtäviin) ja kaikki kolmiomme kulmat vaikuttavat toisiinsa – nostaen tai laskien. Siksipä pyrin asiakkaideni kanssa etsimään sen kulman, mistä löytyisi parhaiten voimavaroja kuntoutumiseen.”

 


 

Miten harjoitteet näkyvät käytännössä?

”Psykofyysinen lähestyminen sopii kaikkeen fysioterapiaan. Esimerkiksi tuki- ja liikuntaelin asiakkaiden kanssa pyrin löytämään kivuttomat harjoitteet haasteen vähentämiseen. Ei siis lähdetä pakottamaan kehoa liikkeelle, vaan houkuttelemaan ja heruttelemaan sitä toimintaan.”

 


 

Miten hermoston herkistyminen vaikuttaa kuntoutukseen?

”Neurologisilla asiakkailla lähes kaikilla on autonominen hermostonsa jossain määrin herkistynyt. Usein havaitaan herkistymisen negatiiviset puolet – vireystilan nousun yhteydessä spastisuuden lisääntyminen esimerkiksi -, mutta herkistyminen koskee myös tasoittavaa suuntaa. Tätä voidaan kuntoutuksessa oivasti hyväksikäyttää kehitettäessä asiakkaan toimintakykyisyyttä.”

 


 

Miten työskentelet mielenterveys- ja ADHD-asiakkaiden kanssa?

”Vuoden 2024 lopulta saakka olen saanut työskennellä paljon mielenterveyskuntoutujien kanssa. Sain olla alusta asti mukana luomassa punaista lankaa Rokuan Kuntoutuksen toteuttamille mielenterveyskursseille (Oras, Silmu, Verso) ja luoda sisällön niiden fysioterapiaosioihin. Fysioterapia noilla kursseilla painottuu vireystilan hallintaan eri keinoin ja hidastamiseen.”

”Olen toiminut paljon ADHD-asiakkaiden kanssa ja heidän autonomisen hermostonsa mielenkiintoisen toiminnan takia heidän kuntoutuksensa vaativat erityistä lähestymiskulmaa ja monesti erittäin yksilöllistä ohjausta.”

 


 

Millaisia periaatteita noudatat harjoitteissa?

”Pidän siitä, että tehtävillä harjoitteilla on selkeät tieteelliset perusteet, eikä niitä tehdä vain siksi, että näin on tapana tehdä. Tätä tietoutta jaan pieninä palasina harjoitteiden yhteydessä. Harjoitteissa ohjaan asiakasta kokeilemaan ja kuuntelemaan, mitä kehossaan ja mielessään tapahtuu. Oikotietä onneenhan ei ole, vaan kuntoutuminen on ajallisesti pitkä prosessi, joka vaatii kuntoutujan omaa aktiivisuutta. Ja ei hätää – keneltäkään ei vaadita liikaa vaan lähdetään taas asiakkaalle soveltuvalta tasolta houkuttelemaan kehoa ja mieltä toimimaan. Samalla monesti sosiaalinen puoli lähtee vaivihkaa hänellä vahvistumaan. Monesti suurin haaste kuntoutuksen alkuvaiheessa on saada asiakas itse laskemaan omaa rimaansa ja luopumaan suorittamisesta ja yliyrittämisestä.”

 


 

Ryhmässä vai yksilöllisesti – miten valitaan?

”Psykofyysinen fysioterapia voidaan toteuttaa ryhmämuotoisena tai yksilöllisesti ohjattuna. Monesti asiakas saa itselleen riittävät työkalut ryhmässä toteutuneesta harjoittelusta. Toisinaan on tarpeen yksilöllistää ja hakea asiakkaalle täsmätyökalut kokonaishyvinvointinsa kehittämiseen.”

 


 

Voiko psykofyysinen fysioterapia auttaa long covid -oireisiin?

”Vielä lopuksi yksi oma havainto psykofyysisen fysioterapian käyttökohteesta. Mikäli long covidin ja autonomisen hermoston haasteiden oireet pistetään rinnakkain, ne ovat häkellyttävän samanlaiset. Miksipä siis ei kuntoutustakin voisi lähteä viemään eteenpäin samoin periaattein?”

 


 

”Tervetuloa Rokuan kuntoutukseen hidastamaan.”